torstai 3. toukokuuta 2012

Macaron -leivokset




Macaron -leivokset

100 g mantelijauhoja
200 g tomusokeria
3 valkuaista
4 rkl sokeria
Väriainetta


1. Sekoita tomusokeri ja mantelijauhot keskenään.

Ainakin Meiran mantelijauho kannattaa siivilöidä, että leivoksista tulee sileitä.

2. Vaahdota valkuaiset vaahdoksi. Kun valkuaiset alkavat vaahtoutua, lisää joukkoon sokeri ruokalusikka kerrallaan. Vaahdon tulisi olla paksua ja kiinteää.

3. Lisää vaahtoon halutessasi väriaine.

4. Sekoita manteli-tomusokeriseos varoen vaahdon joukkoon.

5. Pursota taikinaa leivinpaperilla vuoratulle pellille napeiksi. Vaahdon tulisi olla sopivan jämäkkää (ei liian paksua eikä liian löysää), ja taikinan tulisi levitä uunipellille tasaisiksi napeiksi. Jos vaahto on liian kovaa ja jää koholle, sekoittele taikinaa lusikalla löysemmäksi.

6. Kopauta uunipeltiä pöytää vasten ja anna nappien olla tunti huoneenlämmössä.

7. Paista napit 150 asteisessa uunissa noin 10 minuutin ajan. Älä avaa uunia paistamisen aikana.

8. Jäähdytä paistokset ja täytä makusi mukaan marmeladilla tai muulla vastaavalla.

Täytteenä 100 g voita (huoneenlämpöistä), 2 dl tomusokeria ja 50 g valkosuklaata. Voi laittaa myös hilloa tms.

Juu, muutaman aika surkean leivoksen sain tehtyä. Taikinasta tuli kaksi pellillistä kuoria. Ensimmäisiä paistoin 10 min. Ei riittänyt meidän uunissa. Jäivät raaoiksi, eivätkä irronneet leivinpaperista. Uunissa vielä näyttivät täydellisiltä. Seuraavaa satsia paistoin n. 14 min, sekään ei oikein vielä näköjään riittänyt. Lisäksi vatkasin valkuaisvaahdon liian jämäkäksi, se on hyvä jättää hieman löysäksi. Kinuskikissalla on täällä kuvallinen ohje (mutta eri resepti kuin tuo mun). Paremmalla onnella ensi kerralla vahingosta viisastuneena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!